Lääkärihelikopterien tukikohta Pirkkalassa täyttää 10 vuotta – ”Tukikohta on osoittanut, kuinka tärkeää on saada lääkäri potilaan luo jo onnettomuuspaikalle”

Tukikohtaan tulee päivittäin noin kahdeksan hälytystä.

PIRKKALAN lääkärihelikopteritukikohta vihittiin käyttöön syyskuussa 2012. Kuva: Karoliina Ahola

PIRKKALASSA sijaitseva lääkärihelikopterien tukikohta täyttää syyskuussa 10 vuotta.

Tampereen tukikohdaksi nimetty yksikkö aloitti toimintansa Pirkkalan lentoaseman yhteydessä 16. syyskuuta 2012. Lääkärihelikoptereista vastaava valtionyhtiö Finnhems kertoo tiedotteessaan, että Pirkkalan yksikkö on lunastanut paikkansa ensihoidon kehittäjänä ja kiinteänä osana alueen ensihoitoketjua.

”Tämä on toki tutkimuksissa todistettu, mutta kuluneen kymmenen vuoden aikana Tampereenkin tukikohta on osoittanut, kuinka tärkeää on saada lääkäri potilaan luo jo onnettomuuspaikalle. Vielä toiminnan alkuaikoina oli tyypillistä ajatella, että lääkäritasoinen hoito alkaa aina vasta sairaalassa”, sanoo tukikohdan vastuulääkäri Piritta Setälä tiedotteessa.

TUKIKOHTA hoitaa vuosittain keskimäärin 3000 hälytystä. Päivittäin hälytyksiä tulee noin kahdeksan.

Helikopterilla tavoitetaan 30 minuutissa hälytyksen tulosta koko Pirkanmaan alue ja lisäksi osia Kanta-Hämeestä, Keski-Suomesta, Satakunnasta, Etelä-Pohjanmaasta, Päijät-Hämeestä ja Varsinais-Suomesta.

Useimmiten hälytyksissä on kyse peruselintoiminnon häiriöstä, kuten tajuttomuudesta, elottomuudesta, hengitysvaikeuksista tai onnettomuudesta.

Työntekijöitä tukikohdassa on 21. Osa heistä on aloittanut työt tukikohdassa jo sen alkuaikoina.