Pirkkalalainen ikääntynyt, kerro Kati Tuokkolalle, miten haluaisit asua

Asumisen asiantuntija kannustaa ikääntyneitä miettimään toiveitaan asumisvaihtoehdoista, joista hän kerää palautetta.

Pirkkala kehittää toimivaa mallia ikääntyneiden asuinolojen parantamiseksi. Kunta on saanut asumisen asiantuntijan, jolle ikääntyneet pääsevät kertomaan, miten haluaisivat asua.

”Keskeistä on tarpeiden ennakointi ja niihin varautuminen,” toteaa elokuussa kehitystyön aloittanut asumisen asiantuntija Kati Tuokkola.

KATI Tuokkola tuli Pirkkalan kunnalle töihin kehittääkseen mallia ikääntyneiden asuinolojen parantamiseksi. Suunnitteilla on yhteisiä keskustelutilaisuuksia aiheesta.

Tuokkola toteaa, että asumiseen liittyvät haasteet ja tarpeet ovat yksilöllisiä, joten olisi hyvä, että ikäihmisille löytyisi erilaisia vaihtoehtoja.

”Hyvä asuminen ylläpitää hyvinvointia ja elämänhalua. Päättäjät ovat heränneet huomaamaan, että asia on tärkeä, etenkin kun ikääntyneiden osuus väestöstä kasvaa nopeasti”.

Asumisen asiantuntija kannustaa ikääntyneitä miettimään omia toiveitaan asumisen suhteen ja kuntaa kehittämään toiveiden pohjalta erilaisia asumisvaihtoehtoja. Asuinolojen pohtiminen kannattaa aloittaa ajoissa. Erilaiset korjaukset vievät aikaa ja muutto uuteen asuntoon on hyvä tehdä silloin, kun toimintarajoitteita ei vielä ole. Kun asuminen on hyvää ja toimivaa, hoiva- ja asumispalvelujen tarve siirtyy todennäköisesti myöhempään vaiheeseen.

TUOKKOLA tarttuu tehtävään keskustelemalla eri tahojen kanssa ja keräämällä palautetta kuntalaisilta. Suunnitteilla on esimerkiksi kaikille avoimia ideariihityyppisiä keskustelutilaisuuksia, joissa pohditaan miten omaa asuinaluetta ja -ympäristöä voisi kehittää. Mallin laatimisessa hyödynnetään myös syksyllä 2021 tehdyn asumiskyselyn tuloksia.

Kehityshankkeen tuloksena kuntaan saadaan toimiva malli ikääntyneiden asumistarpeiden ennakointia ja niihin varautumista varten. Ikääntyneille tarjotaan tietoa, neuvoja ja ohjeita, jotka julkaistaan kunnan Hyvinvointia elintavoilla -sivustolla.

PIRKKALASSA nyt alkavan vajaan vuoden kestävän kehityshankkeen rahoitus on saatu ympäristöministeriön ikääntyneiden asumisen toimenpideohjelmasta.