Bändikämpistä on Pirkkalassa huutava pula, ja se voi jopa köyhdyttää kunnan musiikkielämää – Sami Meisalmi avaa Turkkiradalle 18 ympärivuorokautista treenihuonetta

Tässäkin huoneessa saatetaan paukuttaa rumpuja ja vinguttaa kitarasooloja lähitulevaisuudessa. Sami Meisalmi vuokraa ympärivuorokautisia treenitiloja muusikoille ja yhtyeille Pirkkalassa.

REMONTTIPÖLY kuorruttaa vielä lattioita Pirkkalan Turkkirata 13:ssa sijaitsevan teollisuusrakennuksen huoneissa.
Erään huoneen tiiliseinälle on jäänyt kaksi abstraktia taulua ja lämpömittari. Sami Meisalmi pohtii, että ne saavat ehkä jäädä paikoilleen. Saisikohan joku läpimurtoaan odotteleva yhtye niistä inspiraatiota täällä treenatessaan?

Pirkkalan musiikkielämälle tarjotaan huhtikuussa piristysruisketta, kun pitkän linjan yrittäjä Meisalmi aloittaa maksullisten bändikämppien vuokraamisen Turkkiradalla.

Vuokrattavana on 18 huonetta, joiden koko vaihtelee noin 12 neliömetristä reiluun 30 neliömetriin. Kuukausivuokrat liikkuvat noin 200-460 euron välillä.

Kysyntää treenipaikoille selvästi on. Meisalmen mukaan puolet bändikämpistä oli huhtikuun alussa jo varattu.

”Jos bändi haluaa oikeasti harjoitella, jonkinlaiset treenitilat on oltava. Se ei onnistu etänä tai kerrostaloasunnossa”, Meisalmi sanoo.

VUOKRATTAVAT huoneet sijaitsevat kahdessa kerroksessa. Meisalmi on lohkonut kummankin kerroksen avaramman tilan pienemmiksi huoneiksi, joita erottavat toisistaan jykevät uudet seinät.

Seinistä on pyritty rakentamaan niin tiiviitä, että vierekkäisissä huoneissa voi treenata samanaikaisesti ilman häiriöitä.

Vuokraan sisältyy treenikämpän käyttö ympäri vuorokauden sekä oikeus säilyttää soittimia kämpällä. Huoneita on mahdollista vuokrata myös kimpassa toisen yhtyeen kanssa, jolloin kumpikin taho vastaa vain omasta osuudestaan vuokrasta.

Turkkiradalla on tarjolla 18 vaihtelevan kokoista huonetta treenitiloiksi.

TAMPERELAINEN Meisalmi ei ole itse muusikko, mutta treenitiloista häneltä löytyy kokemusta. Pirkkalan lisäksi hän vuokraa tiloja Nokialta sekä Tampereen Hatanpäältä ja Hankkiosta. Yhteensä vuokrattavia huoneita on noin 60.

”Kaikissa toimipisteissä on joitakin huoneita vapaana. Soittotiloissa on aina jonkin verran liikettä.”

Meisalmi ei ole ainoa yrittäjä, joka tarjoaa maksullisia bändikämppiä Pirkanmaalla. Lisäksi kunnat ja seurakunnat ovat perinteisesti tarjonneet harrastajille edullisia tai jopa maksuttomia tiloja.

PIRKKALASSA treenitiloista on ollut selkeä pula viimeisten parinkymmenen vuoden ajan. Näin sanoo pirkkalalainen muusikko, metalliyhtye Teräsbetonin kitaristi Arto Järvinen.

”Kunnallahan on (nuorisotila) Nastalla treenis, mutta siellä ei voi säilyttää soittimia. Sellainen paikka, missä kamoja voisi säilyttää, on varmasti tarpeellinen”, Järvinen toteaa.

Järvinen arvioi, että bändikulttuuri ei ole Pirkkalassa yhtä vahvaa kuin vielä 1990-luvulla. Hän ei osaa sanoa, kuinka paljon pirkkalalaisia bändejä on ylipäätään olemassa tällä hetkellä.

”En tiedä, onko se sitten muna vai kana: johtuuko treenipaikkojen puute bändien puutteesta vai toisin päin.”

Järviselle merkityksellinen treenipaikka Pirkkalassa on aikoinaan ollut Pirkkalan kirkon väestönsuoja, jossa hänen Teräsbetonia edeltänyt bändinsä Rautavirta harjoitteli 90-luvulla. Tutuksi ehti tulla myös kaverin kodin vapaana ollut autotalli.

Nykyään Pirkkalan seurakunnalla ei ole julkisia bänditiloja.

SAMI MEISALMI pitää Pirkanmaan treenikämppätilannetta kokonaisuudessaan hyvänä. Toisaalta hän arvioi, että Tampereen kaupunki on vähentänyt kaikenlaisten harrastetilojensa määrää.

Yrittäjän näkökulmasta näyttää siltä, että vuokrattaviksi bändikämpiksi soveltuvat rakennukset ovat nyt kiven alla.

”Tiloja, joissa voi luvan kanssa meluta, ei ole hirveästi. Ja jos on vaikkapa teollisuuskiinteistö, jossa meteliä saa olla, se muutetaan Tampereella usein kerrostaloksi. Tontit ovat niin arvokkaita”, Meisalmi sanoo.

ARTO JÄRVISEN mukaan se, että treenaamiseen löytyy tiloja, on välttämätöntä koko musiikkialalle.

”Jos ei ole paikkaa, missä harjoitella, bändi ei kehity eikä siitä tule yhtään mitään. Treenikämppä on paikka, missä bändi voi keksiä tyylinsä ja suuntansa ja kehittää sitä siellä.”