Pirkkalan Killon asukkaat vastustavat ehdotusta rakennusoikeuden leikkaamisesta – ”Tämä väistämättä vaikuttaa omaisuuden arvoon”, sanoo killolainen Matti Hänninen

Loading the Elevenlabs Text to Speech AudioNative Player…
Killon omakotiyhdistyksen jäsenet Matti Hänninen (vas.) ja Mikko Salonen eivät halua tonttien rakennusoikeutta leikattavan.

PIRKKALAN Killon alueen asukkaat ovat edelleen tyytymättömiä Pirkkalan kunnan ehdotukseen alueen asemakaavan muuttamisesta.

Killon omakotiyhdistys käsitteli asiaa kevätkokouksessaan eilen tiistaina ja kartoittaa jäsentensä mielipiteitä asiasta. Yhdistys vastustaa kunnan ehdotusta, jossa historiallisen asuinalueen tonttien rakennusoikeuksia leikattaisiin.

Ehdotuksen koetaan rajaavan rakennusoikeutta liikaa ja vaikuttavan siten kiinteistönomistajien omaisuuden arvoon. Rakennusoikeuden pienentäminen vaikeuttaisi esimerkiksi nykyisten rintamamiestalojen laajentamista.

Asemakaavan muutoksella kunta tavoittelee Killon alueen puutarhamaisen ilmeen säilyttämistä.

Myöskään kunnan uusin kädenojennus tonttien lisärakennuksiin liittyen ei miellytä asukkaita, sanoo yhdistyksen Matti Hänninen.

Kunnasta on ehdotettu, että tontille voitaisiin antaa lupa enimmillään 50 kerrosneliömetrin lisärakennukselle, josta puolet saisi toimia asuintiloina.

”Jos alueen puutarhamaisuutta halutaan suojella, niin sillä olisi hyvinkin dramaattisia seurauksia, jos joka pihaan tulisi 50-neliöinen, esimerkiksi autotallityyppinen, lisärakennus”, Hänninen sanoo.

HÄNNINEN korostaa, että yhdistys pitää alueen omaleimaisen ilmeen suojelua hyvänä asiana.

”Meidän killolaisten näkökulma on, että puutarhamaisuutta tulisi suojella rakennustapaohjeella, koskematta rakennusoikeuteen. Meillä on jo nykyään olemassa taloja, joita on laajennettu mutta joista sitä ei edes huomaa ulospäin”, Hänninen sanoo.

”Käytännön ongelmia tulee esimerkiksi siitä, jos taloa ei saa laajentaa perheen kasvaessa. Sitten on sellaisiakin perheitä, joissa on ajateltu rakentaa samalle tontille oma rakennus mummille ja vaarille. Ja kaikkia kiinteistönomistajia koskettaa tietenkin se, että tämä väistämättä vaikuttaa omaisuuden arvoon.”

Hänninen kritisoi varsinkin sitä, että kunta ei ole tehnyt selvitystä rakennusoikeuden leikkaamisen vaikutuksista kiinteistönomistajien oikeuksiin, vaikka maankäyttö- ja rakennuslaki sellaista edellyttää.

Kunta pitää asemakaavan muutoksesta yleisötilaisuuden keskiviikkona 16. maaliskuuta verkossa Teams-sovelluksessa. Asemakaavaehdotus on nähtävillä 25. maaliskuuta asti maankäytön suunnittelutoimistossa kauppakeskus Veskassa ja kunnan kotisivuilla. Tämän jälkeen kunnanhallitus ottaa asian uudelleen käsiteltäväksi.

Yleisötilaisuus Killon asemakaavan muutoksesta Teams-sovelluksessa ke 16.3. klo 18. Ohjeet liittymiseen kunnan nettisivuilla. Kaavaluonnosta koskevat mielipiteet ja alustavat lausunnot on toimitettava 25. maaliskuuta mennessä Pirkkalan kunnalle postitse tai sähköpostitse.